Olen Margit Koivumaa, koiraharrastaja ja pitkäkarvaisten collieiden sekä tulevaisuudessa myös Tšekin paimenkoirien kasvattaja Joensuun läheltä Heinävaarasta. Minulla on ollut pitkäkarvaisia collieita jo 1980-luvulta lähtien. Kasvatan pitkäkarvaisia collieita pienimuotoisesti kennelnimellä Starflight River.
Ensimmäinen kasvattipentue oli yhteistyöpentue Oceanbourn-kasvattaja Elli Hakasalon kanssa omalla nartullani.
Koirani elävät meillä normaaleissa kotioloissa perheenjäseninä, eikä meillä ole sen suurempia kenneltiloja kodin ulkopuolella. Iso omakotitalo isolla aidatulla pihalla maaseudulla.
Pitkäkarvainen collie sekä tsekki ovat koiria, joiden täytyy saada elää yhdessä ihmisen kanssa. Kumpikaan rotu ei kuulu häkkiin ulos. Molemmat rodut kiintyvät syvästi omaan perheeseensä. Collie sekä tsekki rotuna ovat aktiivisia palvelus- ja paimenkoirarotuja ja tarvitsevat paljon liikuntaa.
Tavoitteena ja pyrkimyksenä on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia koiria omiin tarpeisiin ja saada uusia aktiivisia collie- ja tsekkiharrastajia rotujen pariin.
Kotona asustaa tällä hetkellä kaksi collienarttua sekä yksi tsekinpaimenkoiranarttu. Löydät tietoja koiristani omilta sivuiltaan.
Lue artikkeli, joka on julkaistu Colliesanomissa 04/2023.
Margit Koivumaa
[email protected]
050 4060668